Meidän porukka
Rasmus / Yrittäjä
Työtehtäväni vaihtelevat aina sähköposteihin vastaamisesta yrityksen isompien suuntaviivojen piirtämiseen. Lempimukini on Roosa sarjakuva, sillä olen aina tykännyt eniten 90-luvun mukien tyylistä käyttää kuvituksissa paljon pieniä yksityiskohtia.
Joonas / Yrittäjä
Minuun törmäät useimmiten puhelimen toisessa päässä. Myös kilometrejä kertyy noutaen uusimpia muumihankintoja ympäri Suomen. Lempimukini on Vilijonkka, koska siinä on mielestäni onnistunut kuvitus ja hyvät värit.
Ville / Logistiikka
Vastaan kaikista tilauksien käsittelyyn liittyvistä vaiheista aina tuotteiden tarkastuksesta ja keräilystä niiden turvalliseen pakkaamiseen asti. Tykkään eniten Hemuli-mukista, koska keräilen tuotteita tilauksiin kuten Hemuli kasveja tai postimerkkejä kansioon.
Mahoko / Myynti
Olen vastuussa kaikesta myynnistä ja asiakaspalvelusta verkkokauppamme ulkopuolisilla kauppapaikoilla, kuten Traderassa ja eBayssä. Hattivatit-mukilla on itselleni erityinen merkitys, sillä se oli ensimmäinen muumimukini.
Eemil / Markkinointi
Asun pääosan vuodesta ulkomailla, mutta autan eri työtehtävissä aina kun se on mahdollista. Ulkomailta käsin hoidan yrityksemme markkinointia. Moominvalley Park Japan on lempimukini, sillä se on antanut hyvän syyn matkustaa Japaniin.
Meidän tarina
Kaikki alkoi yhteisestä Rasmuksen ja Joonaksen harrastuksesta ja kiinnostuksen kohteesta muumimukien parissa. Vuonna 2014 havaitsimme, että markkinoilla ei ole toimijaa, joka saattaa muumimukien keräilijät yhteen niiden ihmisten kanssa, joiden mukit keräävät vain pölyä kaappien perällä. Niinpä päätimme aloittaa muumimukien osto- ja myyntitoiminnan, jonka tarkoituksena on tarjota kilpailukykyisiä hintoja keräilijöille, sekä nopeasti ja helposti rahaa mukeista luopuville yksityishenkilöille.
Vuonna 2017 päätimme ottaa harppauksen päätoimisiksi yrittäjiksi. Muutosta saapui rahoittamaan tiimimme kolmas jäsen Eemil. Myöhemmin mukaan on tullut myös Joonaksen veli Ville auttamaan logistiikan kanssa, sekä Japanista Suomeen muuttanut muumifani Mahoko.
Pyrimme toiminnassamme erityisesti luotettavuuteen, avoimuuteen ja rehellisyyteen. Reilussa kaupankäynnissä ostajalle ja myyjälle jää molemmille hyvä mieli. Muumimukien kasvava suosio on nostanut pinnalle myös ikäviä lieveilmiöitä, kuten erilaiset huijaukset nettihuutokaupoissa ja –kirpputoreilla, joissa myydään olemattomia mukeja tai harrastetaan muuta vilpillistä toimintaa. Olemme omalta osaltamme poistamassa huijatuksi tulemisen riskiä toimimalla omilla nimillä ja kasvoilla aina kauppaa tehdessämme. Olemme myös Moomin Charactersin virallinen lisenssinhaltija.
Kauppaa olemme vuosien varrella käyneet jokaisessa Suomen maakunnassa. Huuto.netissä meillä on jo yli tuhat positiivista palautetta. Tyytyväisiä asiakkaita löytyy myös mm. Ruotsista, Tanskasta, Norjasta ja Saksasta. Facebook-sivuillamme on yli 30 000 tykkääjää, joille päivitämme säännöllisesti mukikuulumiset. Meitä voi seurata myös Instagramin ja Tiktokin puolella.