Kuvaus
• Kuntotarkastetut tuotteet • Myös lasku/osamaksu • Moomin Characters Oy lisenssinhaltija
Muumimuki Muumin päivä 2024 tunnetaan myös nimellä Kevät. Muki onkin jatkumoa kesäaiheiselle Muumin päivä -mukille vuodelta 2018 ja talviaiheiselle Muumin päivä -mukille vuodelta 2021. Vuoden 2024 Kevät-muki on sarjan kolmas ja samalla viimeinen Muumin päivä -muki, jossa on vuodenaikaan liittyvä teema. Muumin päivänä juhlistetaan muumien luojan, Tove Janssonin, syntymäpäivää 9. elokuuta. Tätä erikoismukia on tuotettu rajoitettu erä.
Muumin päivä 2024 -mukin kuvituksessa nähdään yksi varmimmista, ja erityisesti Muumipeikon osalta myös odotetuimmista, kevään merkeistä, kun Nuuskamuikkunen saapuu pitkän talven jälkeen takaisin Muumilaaksoon. Joka vuosi Nuuskamuikkunen lähtee talveksi etelään, mutta ennen lähtöään hän aina vakuuttelee Muumipeikolle tulevansa takaisin Muumilaakson ensimmäisenä kevätpäivänä. Mukin kuvituksessa lumi on jo sulanut, ja kirkas kevätaurinko on saanut ensimmäiset narsissit ja tulppaanit kukkimaan.
Muumimuki Muumin päivä 2025 on Muumien 80-vuotisjuhlavuoden erikoismuki. Edellinen, vuoden 2024 Muumin päivä -muki, tunnettiin myös nimellä Kevät. Muut tähän asti julkaistut Muumin päivä -mukit ovat kesäaiheinen Muumin päivä -muki vuodelta 2018, talviaiheinen Muumin päivä -muki vuodelta 2021 ja Merituuli-nimeä kantava Muumin päivä -muki vuodelta 2023. Muumin päivänä juhlistetaan muumien luojan, Tove Janssonin, syntymäpäivää 9. elokuuta. Tätä erikoismukia on tuotettu rajoitettu erä.
Vuoden 2025 Muumin päivä -mukin kuvituksen pääteema kietoutuu ensimmäisen muumitarinan, Muumit ja suuri tuhotulva, ympärille 80 vuoden takaa. Tarinassa Muumimamma ja Muumipeikko etsivät pitkään kadoksissa ollutta Muumipappaa. Valtava tulva on peittänyt alleen kaiken. Onneksi joka puolella vastaan tulevien kohtalotovereiden toisilleen antama apu tuo muumiperheen vihdoin takaisin yhteen. Tulva väistyy ja edessä aukeavasta kauniista laaksosta he löytävät ikioman kotinsa, Muumitalon. Myöhemmissä muumitarinoissa Muumitalosta tulee muumiperheen elämäntavan perusta. Muumitalon ovet eivät ole koskaan lukitut, ja sisään ovat tervetulleita kaikenlaiset kulkijat.
Kurkkaa myös muut erikoismukit tästä.
Löytyykö sinulta Muumin päivä -muumimuki ja haluaisit myydä sen? Me myös ostamme muumimukeja. Klikkaa tästä, täytä lomake ja saat tarjouksen vielä saman päivän aikana.





